Yksinäisyys nielaisee sisäänsä ja kietoo tiukasti ympärille. Se ei päästä irti vaikka kuinka rimpuilisi ja riuhtoisi. Se vetää vain entistä syvemmälle mustaan maailmaansa ja ennen kuin huomaakaan on jo kokonaan sen vallassa. Se saa sinut tuntemaan olosi pieneksi ja mitättömäksi, elämäsi tarkoituksettomaksi ja ikäväksi. Se saa sinut masennettua sängyn pohjalle, vetäytymään itseensä ja muuttumaan entistä enemmän hiljaisemmaksi.

Muut eivät halua mukaansa, heillä on omat piirileikit, eikä piiri ole tarpeeksi suuri. Se tiivistyy entistä enemmän, jättäen ulkopuolelle. Kateus hiipii mieleen, yksinäisyys kiristää otettaan. Se ei aio hävitä taistelua joukkoon kuulumiselle. Jopa silloin kun on muiden seurassa, yksinäisyys saattaa hiipiä luokse ja käydä kimppuun ja jää taas pysyäkseen.

Miten yksinäisyyden voisi voittaa? Miten voisi huijata sitä? Miten päihittää taistelun? Se tuntuu niin vahvalta ja ovelalta...