Olin keskiviikkona katsomassa ensi-illassa ensimmäistä näytöstä Pirates of the Caribbean Maailman laidalla -elokuvaa parhaan ystäväni S:n kanssa. Kummallekkin se oli ensimmäinen kerta ensi-illassa (olen kyllä ollut ensi-iltaviikolla) ja täytyy sanoa, että siinä oli tiettyä huumaa ja erilaisuutta, kuin jos olisi ollut katsomassa muulloin elokuvaa. Sali oli täynnä ja mielessä kutkutti koko ajan ajatus, että minä olen ensimmäisten joukossa, jotka näkevät tämän elokuvan. :D Olimme varanneet liput heti kun ne tulivat varattavaksi, ihan kelloaikaa myöten. :P Joten meillä oli aivan mahtavat paikat. Minä eläydyin elokuvaan täysillä mukaan; hakkasin reisiäni ja käsinojia tiukan purkaessani jännittyneisyyttäni, vaihdoin asentoa aika usein, katsoin elokuvaa nojautuen eteenpäin ja mieleni teki kovasti taistella henkilöiden puolesta. Läheltä piti etten huudellut Jackille, Elizabethille, Willille ja muille henkilöille ohjeita, niin kuin kotona saatan innostuessani ja eläytyessäni usein tehdä. :D

Elokuva oli aivan ihana, en kerro juonesta mitään, etten vain pilaa teidän katsomisnautintoja, jos joskus satutte katsomaan tämän elokuvan. Rakastuin entistä enemmän Jack Sparrow'hun ja merirosvouteen. :D Mieli on vähän haikea, koska tässä elokuvassa oli kuitenkin lopun tuntua, varsinkin siinä pikkupätkässä, joka aina lopputekstien jälkeen tulee, että jatkoa tuskin tulee. Niinhän kaikissa lehdissäkin on ollut, että sarja jää trilogiaksi. :(

Elokuvan jälkeen lopputekstien alkaessa suurin osa lähti pois teatterista. Minä ja ystäväni jäimme tietenkin vielä sinne ja meidän lisäksemme kymmenkunta muuta. Vitsailimme S:n kanssa, että taisivat vain truefanit jäädä. Mutta mieleeni tuli vasta kertoessani toiselle parhaalle ystävälleni A:lle tapahtumasta, että välttämättä he eivät kaikki tienneet, että lopputekstien jälkeen POC-elokuvissa tulee aina vielä pikku pätkä. A ei tiennyt ja oli ihan ihmeissään. Me näimme siis tämän pikkupätkän ja siinä oli sitä lopun tuntua ja liikutustakin jotenkin. Oli ihanan jännittävä olo ja vielä illemmalla nukkumaan mennessäkin oli elokuva täysillä mielessä.

Maailman laidalla -elokuva kesti kolme tuntia ja se on minuna mielestäni Mustan Helmen kirouksen jälkeen toisteksi paras tirlogian elokuvista. Minä antaisin sille neljä ja puoli tähteä, mutta kappas vaan, kun luin eilisestä seiskasta sen arvion, se oli saanut vain kaksi tähteä. Miettisimmekin A:n kanssa sitä, miten usein kriitikoiden huonoksi arvostelemat elokuvat, ovat todella hyviä ja hyviksi arvostellut taas vastaavasti keskitasoa tai sitä huonompia. Mitä kriitikot oikein etsivät elokuvista? Katsovatko he niitä etsien vain joitain virheitä? Kokonaisuutta ja sitä nautintoa he eivät tunnu huomioivan. Me S:n kanssa olemme todellisia leffafriikkejä ja POC-faneja tietenkin. :D Arvostelemme aina elokuvia, mitä katsomme ja olemmekin miettineet, että meistä tulisi hyviä elokuvakriitikoita. Me emme edes ole niin tylyjä. :D