Mitä sitä kieltämään, minä haluan kipeästi poikaystävän. Jonkun, joka rakastaa minua ihan sellaisena kuin olen ja jonkun, joka halaa ja suutelee minua silloin, kuin tekee mieli. Siis onhan minulla ystäviä, jotka rakastavat minua sellaisena kuin olen ja joita voin halata, mutta ei heitä suudella, eivätkä he osoita minulle hellyyttä.

Minulla ei ole ollut sellaista oikeaa poikaystävää ikinä. Ala-asteella oli sellaisia alaks oleen -juttuja muutama, mutta niitä ei sinänsä lasketa... Ne olivat kuin leikkiä. Muutaman ihmisen kanssa on ollut jotain juttuja, joidenkin kanssa vähän vakavampaa, toisten kanssa taas vaan hauskan pitoa, mutta mikään edes niistä vakavista jutuista ei kehittynyt seurusteluksi.

Kaikkein vaikeinta on olla tälläisenä "lemmenkipeänä" kuin minä, kun parhaalla ystävällä on aika vakavahkon näköistä juttua yhden todella mukavan pojan kanssa, varsinkin, kun on joutunut seuraamaan heidän kuherteluaan tuntien itsensä kolmanneksi pyöräksi... Olenhan minä tietenkin todella iloinen hänen puolestaan, kyse ei siis ole mistään kateudesta tai mustasukkaisuudesta, onhan ystäväni ollut samassa tilanteessa, kuin minä olen nyt. Sitä vain haluaisi olla itsekin samassa tilanteessa, niin voisimme ehkäpä mennä jopa nelistään "treffeille". :P

Tietysti on hauskaa olla sinkkunakin, mutta olen ollut nyt niin kauan sinkkuna, että välillä haluaisin kyllä seurustellakkin. Kummassakin on omat hyvät puolensa, mutta myöskin ne huonot. Sinkkuna voi flirttailla kenen kanssa vaan ja pitää hauskaa kaikkien poikien kanssa tuntematta huonoa omatuntoa tai varomatta tekevänsä poikaystävää mustasukkaiseksi. Mutta seurustellessa on varmuutta ja turvaa, voi käpertyä poikaystävänsä kainaloon tai suudella tätä, kun haluaa tuntea läheisyyttä. On niitä muitakin hyviä ja huonoja puolia kummassakin, mutta jokainen varmaankin tietää ne. :D

Ehkäpä minä, tai ainakin toivottavasti löydän itselleni kesän aikana poikaystävän. Se olisi niin ihanaa... :) Toisaalta, kyllä minä ilmankin pärjään.