Olen huomannut, että jokaisen pitäisi kuulua jonkin näköiseen tyylilokeroon ja siitä lokerosta ei saa sivuta, vaan pitää kuin totella jotakin pukeutumiskoodia. Kaikki pitää olla juuri oikein. Kysymys kuuluukin miksi? Miksi ihmeessä ei saisi olla sekoitus vaikkapa tavallista rokkaria ja j-rokkaria, missä olisi ripaus goottia? Tai rokkari ripauksella söpöyttä ja muotia, kuten minä haluaisin? Tuntuu kuin pitäisi olla vain rokkari. Tai vain tavis. Ei mikään sekoitus, eli ei oikeastaan mitään omaa. Heti kun on jotain omaa, sitä katsotaan nokan vartta pitkin ja puhutaan pahaa selän takana. Jotkut ovat kuitenkin järkeviä ja tulevat kehumaan tai sitten yksin kertaisesti vain pitävät suunsa kiinni, niin kuin kuuluisi. Ei kenenkään toisen pukeutuminn kuulu kenellekään muulle, kuin sille itselle. Sitä vain eivät ihmiset tunnu käsittävän, vaan puuttuvat tämän tästä toistensa pukeutumiseen. Yleensä negatiivisella tavalla. Kehuminenhan on todella kivaa ja sehän onkin sallittua, mutta ohjeistus ja negatiiviset mielipiteet saavat ainakin minun niskavillani pystyyn ja vihan kiehumaan.

Kaikki tämä tuli mieleeni, kun eilen eräs ex-ystäväni pamautti mielipiteensä farkuistani, jotka olin rikkonut, saksilla, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt repiä käsin. Minun mielestä on aivan sama, millä tavalla ne ovat rikottu, lopputuloshan on kuitenkin sama, eikä jälkikään eroa toisesta kuin ihan himpun verran. Hän kuitenkin sanoi minulle näin: "Sun farkkus on muute tosi säälittävästi rikottu." Minä kiihtyneenä takaisin: "Mä en puutu sun pukeutumiseen, niin älä säkään puutu mun pukeutumiseen." Hän kehtasi sanoa vielä "Puutunpas." Minä puuskahdin siihen: "Se ei todellakaan kuulu sulle." Siinä vaiheessa uskonnon sijaisemme puuttui asiaan ja käski meitä riitelemään jossain muualla. Tämä ex-ystäväni  mutisi vielä jotakin, ilmeisesti jotakin loukkaavaa, sillä sijainen osoitti häntä ja sanoi "Neiti!" Ruokailussa kaverini sanoivat, ettei hänestä kannata välittää ja minä olin samaa mieltä. Tämä kyseinen henkilö on muuttunut hyvin paljon, vaikkakin aina hän on ollut kiihkeä sanomaan mielipiteensä muiden pukeutumisesta. Hänen kaalinsa ei tunnu menevän, niinkuin tuostakin välikohtauksesta näkyy, ettei muiden pukeutuminen todellakaan kuulu hänelle. Ennen tuntia kuulin hänen puhuvan minun silmämeikistäni ja pukeutumisestani pahaa, mutta en minä siitä enää välitä. Kuitenkin se ottaa niin paljon pannuun. Miksi hän kuvittelee, että hänellä on oikeus sanoa toisten pukeutumisesta ja meikkaamisesta mielipiteensä, kuin hän olisi joku jumala, joka määrää, mikä on rumaa ja kauheaa ja mikä puolestansa hienoa ja siistiä. Tunnin jälkeen kuulin välitunnilla, että hän oli haukkunut minua angstiwannaberokkariksi. Mielenkiintoista, sillä vielä ennen joulua olin wannabepunkkari ja saman aikaisesti teinix.

Siitä taas tuli mieleen, että miksi kaikki ovat yleensä wannabeitä? Kuka määrittelee oikean ja wannaben rajan? Sekin on niin ihmisestä kiinni. Hän kun vihaa minua, luokittelee minut wannabeksi, vaikka jonkun toisen mielestä voin ihan hyvinkin olla oikea rokkari. Minähän kuuntelen rockia, niin eikö ilmeisintä olisi, että pukeutuisin rokkariksi. Minä vaan haluaisin pukeutua rokkariksi, jossa on ripaus söpöyttä ja joitakin muotivaatteita, mistä pidän. Mutta sehän ei ole sallittua, sillä silloin minä poistun lokerosta, jossa ilmeisesti en edes ole, kuin rajalla.

Pointtini on, että enää ei oikein saa pukeutua omanlaisesti. Outoja ei enää paljoa ole. Eikä omanlaisesti pukeutuneita, vaan kaikki tuntuvat pysyttelevän omassa lokerossaan. Siksi ihmiset eivät enää hyväksy helposti omanlaisesti pukeutuvia, sillä ne eivät kuulu mihinkään lokeroon.