Mikä siinä on, kun aina kun on esitelmä, on aina hirveä stressi ja jännittää aivan hirveästi? Mitä siinä niin kauheasti pelkää?

Minulla oli tänään äidinkielessä havaintoesitelmä. Pidin sen cheerleadingista, joka on minulle tuttu asia. Olin tehnyt esitelmää jo viikon ja opetellut joten kuten. Havaintomateriaalin kanssa oli vähän ongelmia, mutta tänään koulussa kaikki onnistui sitten todella mahtavasti sen kannalta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kun on esitelmä, se pitää hoitaa hyvin. Sitä ei saa lukea suoraan paperista vaan tukisanalista on hyvä. Minulla oli siis tukisanalista ja osasin kertoa asiat suurinpiirteisesti. Jo eilen illalla mahanpohjassa tuntui hirveä jännitys ja koulupäivän mittaan se vain yltyi. Esitelmä oli viimeisellä tunnilla ja aika tuntui suorastaan lentävän. Välitunnilla ennen esitelmää, minua jännitti jo aivan hirveästi, vääntelin käsiäni pakon omaisesti ja tärisytin jalkojani, sellaisella hassulla tavalla, mitä en osaa selittää. Kun tunti sitten alkoi oli liikehdintäni niin hermostunutta, että eräs luokkakaverini kysyi, onko minulla jotain housuissa, kuin näyttää ihan siltä. Se lamaannutti pakkoliikuntaani jonkun verran ja esitelmäni olikin jo sitten vuorossa. Laitoin havaintomateriaalin esille ja asetuin puhujanpöntön taakse luokan eteen. Minä olin siis luokan ensimmäinen, aivan ensimmäinen, en siis vain tunnin ensimmäinen esitelmänpitäjä vaan aloitin koko sarjan. Aloitin ohjeiden mukaan kevyellä kumarruksella ja "Hyvät kuulijat"-lausahduksella. Siinä samassa tajusin, että minulla oli unohtunut purkka suuhun. En osaa nielaista purkkaa, joten yritin sulloa sitä poskeen. Sitten aloin lopottaa esitelmääni läpi. Välillä sekosin vähän sanoissa ja pari kohtaa unohdinkin. Onneksi kohdat eivät olleet mitenkään erityisen tärkeitä. Esittelin havaintomateriaalin ja katseeni oli lähes koko ajan luokassa. Useiten katsoin yhtä luokkalaistani poikaa, jonka kanssa juttelen ehkä eniten, koska hän on kaverini serkku. En kuitenkaan osaa sanoa, miksi katsoin juuri häntä, mutta jotenkin vain häntä katsominen rauhoitti minua. :D Lopuksi näytin vielä pätkän dvd:ltä. Siinä oli tietenkin teknisiä ongelmia, mutta lopulta sekin toimi. Kun dvd pyöri saatoin vihdoin huokaista helpotuksesta. Kun se pätkä, minkä olin halunnutkin näyttää oli loppu, kiitin ja aloin kasaamaan havaintomateriaalia samalla kuunnellen luokkakavereideni kommenteja, sekä opettajan arviota. Purkasta huomautettiin tietenkin ja se aiheutti opettajan suunnalta paheksuntaa. Muuten esitelmääni kehuttiin sen monipuolisuudelta, sopivalta havaintomateriaalilta, varsinkin kalvoja kehuttiin ja katsekontaktiani yleisöön arvostettiin suuresti. Lisäksi opettaja sanoi, että ei varmastikkaan jäänyt kenellekkään epäselväksi mitään cheerleadingista, kun puhuin selkeästi ja asia tuli hyvin sanottua. :) Palasin paikoilleni ja sain kuunnella muiden esitykset. Oli ihanaa kun oma esitelmä oli ohitse.

Miksi sitä sitten pitää jännittää niin paljon, kun yleisö on kuitenkin oma luokka, jonka on tuntenut jo monta monta vuotta? Ja kun aiheen kerta osaa ja tietää että esitelmän ainakin pitäisi mennä hyvin, ellei nyt tule muistikatkosta, mitä minulle harvemmin luokan edessä tulee. Toisaalta olisi epänormaalia, jos esitelmää ei jännittäisi ollenkaan.

Kysymys teille lukijoille: Kuinka moni jännittää esitelmän pitoa?