Prinsessa Dianan kuolemasta tuli eilen kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Koko viikon ajan on tullut ohjelmaa Dianasta televisiosta, lähinnä dokumentteja ja muutenkin aihe on ollut hyvin ajankohtainen. Kesällä tuli Dianan muistokonserttikin ja 45 minuutissakin oli jokin aikaa sitten Dianasta ja hänen pojistaan Williamista ja Harrysta. Eilen katsoin dokumenttielokuvan prinsessasta neloselta. Siinä oli uudelleen näyteltyjä kohtauksia, sekä lisäksi ihan aitoakin materiaalia. Se oli ihan mielenkiintoinen, muttei niin mielenkiintoinen, kuin se ehkä olisi voinut ollakin.

Prinsessa Dianan kuollessa olin 5-vuotias ja hänen suuri faninsa. Olin leikannut muutaman lehtikuvankin hänestä kaappini kätköihin, jossa säilytin kaikkia mielenkiintoisia tavaroita. Hän oli mielestäni kaunis ja mielenkiintoinen, auttoihan hän vähäosaisempia. Minä halusin olla prinsessa niin kuin hänkin oli ja siksi hän oli minun idolini. Vaikka olin niin nuori, muistan vieläkin, kun äiti kertoi, että prinsessa Diana on kuollut. Muistan senkin, kun kaikissa lehdissä oli kauheasti juttua Dianasta ja televisiosta tuli myös koko ajan hänestä. Ihan kunnollahan toki ei viisivuotias tajunnut asiaa, mutta ei se niin haitannut. Leikkasin taas muutamia kuvia säästöön lehdistä, kun niissä oli vaikka kuinka paljon prinsessasta. Televisiosta katsoimme hautajaisia ja muistan ajatelleeni, että miltähän hänen pojistaan tuntui, he kun olivat aika nuoria vielä.

Kun tulin vanhemmaksi, aloin tajuamaan asiaa enemmän. Joskin lehdissähän ei enää niin paljoa prinsessasta ollut, jotain silloin tällöin. Jos Diana eläisi vielä, en uskoisi hänen olevan enää idolini, mutta lapsuuden idolina hän oli kyllä aivan ykkönen. :D